Kulttuurieroja

Muutaman sattumuksen kautta olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota erityisesti tiettyyn eroon Suomen ja Chilen kulttuureissa. Nimittäin siihen, että täällä hyvin moni asia jaetaan automaattisesti kaikkien kesken – se, että kukaan ei jää ilman esimerkiksi jotain syötävää tai juotavaa tuntuu olevan itsestäänselvyys. Tässä yhtenä päivänä välitunnilla hengailin yliopiston kampuksella chileläisten kurssikavereiden kanssa, ja yhden tytön (Lara) kanssa päätimme jättää muut istumaan ja lähteä ostamaan jotain hyvää. Molemmat ostimme pienet muffinssit. Itse olin jo hotkaissut omani kun tulimme takaisin muun porukan luo, jossa vaiheessa huomasin, että Lara aloitti omansa syömisen taittamalla siitä palan ja tarjoamalla sitä muille.

Toisen kerran kokkasimme yhden toisen kaverin(Marco) kanssa kahdestaan meillä kotona, ja juuri kun olimme päässeet syömisen alkuun toinen kämppikseni tuli kotiin. Olimme kokanneet kaksi täytettyä kananrintaa, kahdelle syöjälle, ja molemmista oli jo kadonnut hyvä osa. Itse tarjosin kämppikselleni pastaa, jota oli jäänyt jäljelle ja jatkoin syömistä. Marco nousi, meni keittiöön ja siirsi osan omasta kanapalastaan uudelle lautaselle kämppistäni varten.

Kolmannen kerran onnistuin kuitenkin itse edustamaan tätä jakamisen juhlaa, hurraa! Kyseisenä iltana pidimme melko internationelleja etkoja meidän kämpällä, ja pöydällä oli useita pulloja juotavaa. Tähän mennessä olen jo oppinut, että chileläisiin bileisiin mennään jonkun pullon kanssa ja siitä juovat kaikki, jotka haluavat. Tarjontaa katsellessani pohdin, ”ahaa, täällä on myös coca-colaa – teenpä itselleni rommicolan!”. Näin siis iloisesti toimin, mutta kaataessani kokista lasiini, vieressä istuva saksalainen kääntyi katsomaan minua ja kysyi ”Varastatko meidän coca-colaamme?”, aidon hämmästynyt ilme kasvoillaan.

 

Ah, toinen hieman erilaisen kulttuurin ero, josta nautin suuresti, on se, että täällä graffittien ja muun katutaiteen teko ei ilmeisesti ole laitonta. Niitä on nimittäin todella paljon, ja osa ovat suorastaan upeita. Hiljattain näin yhden, joka oli kahden korttelin pituinen, koko seinän korkuinen ja todella taidokkaasti tehty (enkä tietenkään ollut kameran kanssa liikenteessä).

Tässä muutama muu taideteos:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kävin muuten myös paikallisella hautausmaalla, sunnuntaina! Aika erinäköistä oli kuin Suomessa. Hautausmaan espanjaksi on cementerio, ja sementtiähän siellä riittää sekä kiveä. Ruumiit eivät siis ole maan alla vaan maanpäälle rakennetuissa haudoissa. Jos ei tule ajatelleeksi liikaa sitä montako ruumista on ympärillä koko ajan, siellä on oikeastaan aika kaunista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viimeisestä näkyy, että 2010 vuoden maanjäristyksen jäljiltä oli joku ruumisraukka myös hypähtänyt ulos boxistaan..

 

Eilen illalla olin matkalla juhlimaan yhden kurssikaverin synttäreitä, ja koska ylläripylläri olin ainut ajoissa paikalle tullut, odottelin jonkun aikaa yhdellä Anibal Pinto nimisellä aukiolla muita. Iltahämärässä kiinnitin huomiota kolmeen asiaan.

Kaksi nuorta naista myi sushia laatikosta, huudellen tasaisin väliajoin ”Suziii!”

Pieni poika harjoitteli jotain itämaista taistelulajia veljeensä, päällään sellanen vyöllä sidottava keltainen puku. Tyyppi oli uskomattoman taitava ikäisekseen (max. 5-6-v!) , jalka nousi ties miten korkealle ja liikkeet oli selvästi harjoiteltuja.

Aukion patsaan ympärille oli kerääntynyt pieniä ryhmiä ihmisiä erilaisten soitinten kanssa. Yksi porukka heitteli taitavia rytmejä djembeillä, toinen pienempi jengi tapaili säveliä pan-huiluista, muutamalla oli kitara, jne. Ajattelin, että jossain lähistöllä on varmaan alkamassa tai loppumassa joku musiikkitapahtuma – mutta ei! Valaistuin nimittäin sittemmin, että kyseisellä aukiolle kokoontuu kuulemma joka viikonloppu iltaisin ihmisiä improvisoimaan. Mahtavaa! Arvatkaa missä istun taas ens viikonloppuna?

Musiikkitemaan vielä: siitä jatkoin sitten pubiin nimeltä Trova, ja opin, että nimi on myös musiikkityyli. Paikka oli istuskeluun tarkoitettu ja lavalla esitti juurikin trovaa mies ja kitara. Tässä esimerkki:

Ainiin, yksi musiikkikokemus vielä! Matkustimme eilen bussissa läheisille dyyneille, ja bussiin hyppäsi myös nuori mies kitaran kanssa, kertoi pitävänsä meille seuraa hetken musiikillaan ja alkoi laulaa. Muutama ”Hups, unohdin” ei menoa haitannut ja tyyppi piti noin viiden biisin ihan hyvälaatuisen konsertin meille siinä. Maksu vapaaehtoinen. Nautin!

Dyyneistä sitten. Nehän olivat ihanat! Katsokaa tuosta:

Olivat siis meren rannalla!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Niitä saattoi lautailla alas

(jos onnistui sekä saamaan laudan luistamaan että uskalsi jatkaa kaatumatta)

ja sitten taas kavuta ylös!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja aurinkonlasku niiltä katsottuna oli nautittava!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nautittavaa muuten oli myös perjantaiset sushi-kekkerit meidän kämpällä. Suosittelen kaikille, maku on noin 10 kertaa parempi kun on ensin raatanut kaksi tuntia porukalla sen eteen.

 

 

 

 

 

 

 

HUOM! Tämä kaikki ”eilen, tänään” termistö vanheni vähän, koska kun sain tän tekstin ekan kerran valmiiksi, siitä katosi puolet, enkä jaksanut palata asialle heti. Oikeasti siis ”eilen” tarkoittaa lauantaita.

 

Oikeasti tänään, eli keskiviikkona, kuulumiset ovat sellaisia, että olen hengaillut kotona parantelemassa flunssaa ja pakoilemassa sadetta.. Illalla kuitenkin yksi tunti kuoroharkkoja (saan siitä opintopisteitä, jee!) ja sitten suuntana leffateatteri muutamien muiden vaihtarien kanssa. Mennään katsomaan chileläinen elokuva ”No” eli ”Ei”, joka kertoo ilmeisesti oikeiston ja vasemmiston väleistä Pinochetin aikaan. Mielenkiintoista!

 

 

Tässä muutama erikoinen eläin, joita olen bongaillut:

Metrossa keski-ikäisen miehen sylissä matkustanut ja jatkuvasta rapsuttelusta nauttinut fretti.

Iso kasa merileijonia, joita kuitenkin näkee vain ja ainoastaan yhdellä pienellä saarekkeella.

Pelikaaneja.

Varmasti lähemmäs kahdenkymmenen yksilön parvi joutsenia Viña del Marin läpi menevässä ”joessa” (hmm, joka on kuivunut, joten vettä on vaan vähän joen alussa – pidemmällä on parkkipaikkoja).

– miten siistiä!! En ole koskaan nähnyt kerralla kuin ehkä kaksi joutsenta.

Kulkukoiria, jotka suurimmalta osin ovat ystävällisiä ja hellyydenkipeitä, joten jos esimerkiksi katsot tiettyä yksilöä pitkään se usein seuraa sinua jonkun matkaa. Iltaisin tai aamuisin näitä koiraparkoja myös näkee joskus nukkumassa ”sylikkäin”. Lämmön takia oletan.

Kulkukissoja. Suloisia! Tuon muutaman matkalaukussa.

Että sellaista haluan jakaa tänään kanssanne!

Tänään on vapaapäivä Neitsyen ylösnousun kunniaksi. Sitä täytyi tietenkin lähteä juhlistamaan jo eilen muutaman psykan koulukaverin kanssa. Baarista, johon menimme suurimmat sanottavat ovat se, että siellä saa polttaa (haisen siltä kuin olisin ollut parhaimmankin nuotion savuissa), se että siellä oli todella täyttä, ja se että siellä oli mielestäni oikein sympaattinen sopivan luonteikas sisustus. Istuimme todella leveän pöydän ääressä, joten juttelu toisella puolella istuvien kanssa oli tällaista: anteeks? mitä? joo, joo niin, emm? aa jaa, hahah niin niin, joo, mitä? ah? niin siis joo samaa mieltä.. mitähän se mahtoi sanoa? Myös koska baari oli todella täysi, istumapaikan vaihto suoritettiin yleensä joko kävelemällä pöydän yli tai konttaamalla sen ali. Tanssilattiaa ei ollut erikseen, mutta porukka tanssi käytävillä.

Ja nyt vietän vapaapäivä laiskottelemalla Jasminan kanssa olkkarissa, suunnittelemalla ruoanlaittoa ja odottamalla iltaa, jolloin menen vaihtariporukalla katsomaan Chile-Ecuador futisottelua. Nopean kyselyn (yksi chileläinen) perusteella Ecuador on hyvä jalkapallossa, mutta ei niin hyvä kun Chile. En nyt oikein tiedä mitä tuo hyvä sitten tarkoittaa, kun Chilekään ei ole kai koskaan päässyt esim. MM-kisoissa jatkoon, mutta olen iloissani siitä, että meillä on joku mahdollisuus voittaa tänään, jee!

Viikonloppuna lähdin Jasminan kanssa San Javieriin vanhaa vaihtariperhettä ja ystäviä tapaamaan. Yövyttiin Catalinan, mun hyvän ystävän kotona, valvottiin myöhään jutellen perjantaina ja lauantaina tanssien baarissa ja sitten taas jutellen. Lauantaina käytiin Heinen ja Franciscan (vaihtosisaruksia) kanssa paikallisella viinitilalla, jolla yksi perheen tuttu on töissä, maistelemassa viiniä ja tutustumassa sen tuotantoon.   Yllätyin siitä miten mielenkiintoista se oli! Vaikkei kyseessä ole mikään tähtitiede, mutta jotenkin oli hauska tutustua asiaan. Opin myös oikean tavan maistella viiniä: ensin pitää tutkia minkä värinen on viinilasin heijastus valkoisella paperilla (tumma – viini on vanhaa, vaalea – viini on nuorta), sen jälkeen viiniä heilutellaan ja haistellaan, sitten otetaan vähän suuhun, imetään ilmaa huulien läpi (näin haju/maku menee myös nenään) ja pyöritellään viiniä suussa, sitten syljetään pois.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Puheenaiheena oli aika paljon 2011 tapahtunut iso maanjäristys, ja näin useita rakennuksia, jotka oli jouduttu rakentamaan uudestaan. Stressin on täytynyt olla aika kauhea, jälkijäristyksiä on tullut pitkään (viikkoja) ison järistyksen jälkeen ja esimerkiksi ranta-alueilla asuvat ovat joutuneet evakuoimaan kerta toisensa jälkeen tsunamin pelossa. Saimme paljon neuvoja sen varalta, että tulisi uusi iso järistys, joten kaikesta pelottelusta huolimatta olo on oikeastaan varmempi tämän suhteen. Chilessä ollaan myös etenkin tuon ison järistyksen jäljiltä melkoisen hyvin varustautuneita.

Noniin, nyt menen kokkaamaan. Tässä espanjan oppitunti nro 1: Besitos!= Pieniä suukkoja! Yleisessä käytössä kavereiden, perheen ym. kesken hyvästeltäessä.

Kuvia!

Muistin oikean sanankin; mielenosoitus, ei marssi?

Tässä muutama kuva rauhanomaisista protestoijista odottelemassa mielenosoituksen alkua ja myös marssimassa:

Lisäksi myös se yksi prosentti idiootteja:

Copyright kaikista kuvista Jimena Valenzuela.

Lisäksi tiistai-illan ravintolareissulta pari 🙂 Jazminan saapumisen kunniaksi testattiin kämppisporukalla paikallinen kuuluisuus, ravintola J Cruz, jossa myydään kuulemma todella maukasta Chorrillanaa eli tämän näköistä chileläistä ruokaa:

Eli siis ranskiksia, lihaa, sipulia ja kananmunaa, joita tilataan aina yhteinen lautasellinen kahdelle tai kolmelle. Ravintola löytyi sellaisen pienen kujan päästä, jollaisella elokuvissa jatkuvasti joku sarjamurhaaja odottelee uhriaan. Sisällä oli kuitenkin aika paljon väkeä noin viikon alussakin ja ravintola oli täynnä merkintöjä aiemmilta kävijöiltä. Pöytäliinat, seinät, kaikki oli kirjoittettu täyteen. Jossain luki mm. ”Tulimme Buenos Airesista tarkastamaan onko täällä todella niin hyvät chorrillanat”.

Meidän mielipide oli, että ruoka oli melkoisen rasvaista mutta maukasta 🙂

Tässä vielä minä & kämppikseni ja toisessa kuvassa mies, joka saapui noin puolivälissä ateriaa laulamaan ympäri ravintolaa:

Kouluviikko on puolivälissä ja asiat hyvin – toisiin vaihtareihin on super helppo tutustua ja osaan chileläisistä myös. Koulussa en ole joutunut paljon takapuoltani tai aivojani kuluttamaan, mutta sehän ei ainakaan toistaiseksi haittaa! Maanantain tunnit oli nimittäin peruttu, koska opettajilla oli kokous, tiistain kolmesta tunnista yhdeltä myöhästyin melkolailla kokonaan, koska menin ensin väärälle puolen kaupunkia, ja tänään keskiviikkona ensimmäisen tunnin jälkeen alkoi opiskelijoiden lakko sekä protestimarssi Viñassa.

Täällä opiskelijat taitavat hyvinkin olla kansan poliittisesti aktiivisin osa, johtuen paljolti koulutuksen kalleudesta ja huonosta laadusta. Viime vuonna moni valtion yliopistoista (on olemassa myös yksityisiä) oli monta kuukautta lakossa, yliopistojen rakennukset vallattuina, ja opiskelijoista osa asui yötä päivää koululla. Juttelin tänään teemasta aika monen eri chileläisen kanssa, ja kuulemma tapahtuu paljon muunkinlaista aktiviteettia asioiden muuttamiseksi kuin marssiminen. Esimerkiksi flashmobeja on tehty, aktiviteettaja lapsille vapaaehtoistyönä, joiden lomassa vanhemmille jaetaan tietoa opiskelijoiden tilanteesta, jne. Mutta johtavat elimet eivät suurestikaan anna vastinetta kaikelle tälle. Ainakin opiskelijoiden näkökulmasta asiaan vaikuttaa paljon valtaapitävien suuret mahdollisuudet muunnella konflikteista annettua kuvaa mediassa. Esimerkiksi nykyinen presidentti Sebastian Piñera omisti vielä muutama vuosi sitten yhden Chilen suurimmista televisiokanavista (Chilevisión).

Ja mikä sitten on huonosti? Ensinnäkin lukukausimaksut ovat aika hurjia (randomilla katsoin netistä esimerkiksi: arkitehtuuria Santiago de Chilen yliopistossa maksaa vuosittain lähes 3000 euroissa). Toisekseen koko koulutussysteemi ala-asteesta lähtien luo paljon eriarvoisuutta erityisesti köyhien ja rikkaiden välille. Valtion kouluissa, joissa lukukausimaksu on pienempi, opetuksen taso on todella heikko, kun taas yksityisissä – kalliimmissa – kouluissa on laadukkaampaa opetusta. Useampi kuin yksi ihminen on jo kertonut mulle näin: ” Jos olet ala-asteella valtion koulun oppilas, on lähes mahdotonta, että pääsisit yliopistoon myöhemmin”. Toisaalta esimerkiksi valtion tuet opiskelijoille vahvistavat erilaisia lähtökohtia opiskelumenestyksen suhteen: tukia voi saada vaikkapa hyvien arvosanojen perusteella, eikä niitä jaeta ollenkaan kaikille. Ja yhdelle ihmiselle voi hyvin päätyä monta eri tukirahaa samalla kun toiselle ei yhtään.

Siinä siis palopuhetta tämänpäiväisen marssin innostamana. Marssi muutenkin oli aika innostava, olin nimittäin joukoissa mukana! Koko kävelymatkan, ehkä siis noin kolmen tunnin ajan, kaikki sujui rauhallisesti, me opiskelijat marssittiin hyvällä yhteishengellä, tunnuslauluja huutaen, ja kadunvarsilla oli uteliaita katselijoita sekä kannustusjoukkoja. Ja poliiseja. Mulle kerrottiin kuitenkin jo etukäteen, että sitten kun päästään marssin päätöspaikkaan, tulee hämminkiä – kuulemma se on jonkinlainen normi, että sitten porukka alkaa esimerkiksi heittelemään kiviä ja poliisit vastaavat vedellä, kyynelkaasulla, pampuilla…

Sovin muutaman chileläisen tytön kanssa, että lähdetään paikalta ennen kuin näin käy, mutta ehdin nähdä miten liikennevalopylväs rikottiin heiluttamalla ja miten kulman takana tapahtui jotain ja porukka lähti juoksemaan eri suuntiin. Hui! Tuntuu, että opiskelijoiden ja poliisien välillä on meneillään pahemmanlaatuinen noidankehä – molemmat puolet ärsyttävät toisiaan mahdollisimman paljon, ja vihaa syntyy ja kasvaa.

Nyt lähden illallistamaan yhden vaihtaritutun ja sen kavereitten kanssa, myöhemmin laittelen kuvia tuolta marssilta ja kirjottelen muista kuulumisista!

Tässä vielä kuva hisseistä, jotka nousevat yhtä sun toista kukkulaa ylös:

Terveisin:

Turisteilua

Kämppikseni (se, joka toistaiseksi on paikalla eli chileläinen Fabian, tiistaina odotetaan saapuvaksi kolmatta asujaa, saksalaista vaihtaria Yasminaa) lähti viikonlopuksi vanhempiensa luokse kylään, ja muut tuttavuuteni Valparaísossa ovat vielä hiukan rajoittuneita (yksi facebook tuttavuus, jota en ole vielä kyennyt löytämään facebookista), joten päätin pitää oikein perinteisen turistiviikonlopun yksinäni.

Lauantaina lähdin aamusella jo kaupungille kartan, eväiden ja hups, en sittenkään kameran kanssa, tarkoituksenani tutustua esimerkiksi kaupungin katedraaliin ja muihin nähtävyyksiin, sekä kartoittaa vähän itselleni missä noin muuten on mitäkin. Löysin muutamia kivoja plazoja eli puistoja, esimerkiksi yhden, jonka keskustassa oli uskomattoman leveäoksainen puu – heti teki mieli kiivetä.

Lisäksi nousin tuollaisen hissin kyydissä yhden jyrkän rinteen ylös ja pelkäsin hetken vieriväni sen samassa kyydissä alas, siihen malliin hissikoppi nyki ja tärisi, mutta onneksi ei sentään. Ylhäällä olikin sitten komeat näkymät koko lahden ylle, jonka rannoille siis Valparaíso ja Viña levittäytyvät.

Laskeuduttuani (kävellen, raskasta koska mäki oli aika jyrkkä. Vastaan tosin hölkkäsi mies, jolla ei näyttänyt olevan paljoakaan vaikeuksia..) satuin löytämään sellaisen kaverin kuin Arturo Prat sekä n. kymmenen muun entisen laivaston sotilaan kryptahaudan. Olin oikeastaan aika innoissani, koska haudat oli sijoitettu sellaisen hienon ja ison patsaan alle ja pääsin sinne vain koska sattumalta ”alakerta” (tai siis maanalainen kerros) oli juuri avoinna koululaisvierailua varten ja koska sitä vartioiva nykyinen laivaston sotilas oli ystävällinen.

Arturo Prat on/oli Tyynenmeren sodassa kunnostautunut/kuollut nykyinen suuri sankari. Chileläisten mielestä siis. Arturo Prat nimittäin johti yhtä aluksista, jotka lopulta veivät Perulta mineraalirikkaita maaosia ja Bolivialta kokonaan rannikon 1800-luvun lopulla. Prat käsittääkseni myös kuoli ensimmäisten joukossa tuossa taistelussa, mutta on jäänyt historiaan koska uskaltautui hyppäämään ensimmäisenä perulaisen/bolivialaisen aluksen Huascarin kannelle. Nykyään hänet löytää mm. täältä:

Sunnuntaina nautin pitkän aamupalan ja, kerta rantakaupungissa ollaan, päätin etsiä rannan tai pari. Valparaísohan sinänsä ei näemmä täytä rantakaupungin määritelmää, koska ei täällä mitään rantoja ole, satamaa vaan. Yksi vedenrajalla kulkeva kävelyreitti kuitenkin löytyy, ja Viñan puolelta ihan oikeita aurinkorantoja. Turisteilua ehkä vähän himmentää se, ettei pyyhkeestä ja uimapuvusta taida näillä kylmyyksillä olla mitään hyötyä, mutta kameran muistin tällä kertaa!

Noniin, siis lähdin takin, hupparin, talvikenkien, huivin ja lakin kanssa varustettuna rannalle palelemaan.. Sain kantaa kaikkia käsivarrella, sillä tuollahan on täysi kesä, vastaa ainakin toukokuuta suomessa! Toisaalta yhtenä toisena päivänä satoi niin, että pieniä jokia juoksi jokaista katua pitkin ja jäädyin totaalisesti. Ehtiiköhän viidessä kuukaudessa oppia pukeutumaan sään mukaisesti?

Rannoista (kaksi; toinen Valpon kävelyranta, jolla olikin jos jonkinmoista menijää, ja toinen Viñan aurinkobeach, jolla totesin, että kun Viñaa haukutaan turistimmaksi kaupungiksi kuin valparaisoa, siinä ollaan kyllä oikeassa) ei oikeastaan ole paljon sanottavaa, paitsi että meren rannalla on kummallisen rauhoittavaa olla. Nautiskelin olostani ja löysin pieniä ihmeitä, kuten merileijonien saarekkeen, jolla kaksi merileijonaa tappeli ja toinen tipahti veteen.

 

Huomenna koulunkäynti alkaa sitten ihan oikeasti munkin osalta, ihanaa! Olen hurjan innoissani, että pääsen vihdoin viimein tutustumaan vähän useampaan ihmiseen, ja kaikkea kivoja kurssejakin on tiedossa 🙂

 

 

Ps. Kukkuloiden alla olevilla kaduilla on muiden liikennemerkkien seassa merkkejä, joissa pieni ukko juoksee suurta aaltoa karkuun, ja kerrotaan mihin suuntaan kannattaa mennä tsunamin sattuessa. Onneksi noin kaksi korttelia meidän talolta alaspäin on samantyylinen kyltti, jossa ukkeli seisoo turvassa aallon yläpuolella, ja sanotaan että tämä alue on turvallista tsunaminkin aikaan. Huh. Toisaalta mut pysäytti tänään joku kirkon mies, joka halusi tietää mielipiteeni siihen, onko täällä minunkin mielestäni kovin paljon väkivaltaa, ja sen jälkeen toki antaa ”Herätys!” lehden luettavakseni.

 

Eilen laskeutui sitten lentokone santiago de chileen, josta otin bussin kohti valparaisoa. Ilma oli yllättävän viehättävä talvipäiväksi; aurinko paistoi ja hupparilla selvisi iltapäivään saakka hyvin.

Mulla ja Valparaisolla alkoi välitön kuherruskuukausi. Kaupunki ei ole siisteimmästä päästä, paljon on esimerkiksi katukoirien jätöksiä ja huonokuntoisia rakennuksia, mutta vaikka olen ehtinyt kiertää paikkoja vasta hyvin vähän, täytyy sanoa, että tämä on just hyvä mulle! Rakennuksissa on paljon värejä, katukoirat ja muutamat -kissat tuo oman mielenkiintonsa, ja kaikkialla olevat ”cerrot” eli kukkulat on jotenkin tosi sympaattisia. Kipuamista varten on muun muassa portaita vähän siellä sun täällä. Lisäksi tähän asti tapaamani ihmiset ovat olleet hirmuisen avuliaita ja mukavia. Esimerkiksi tänään aamulla bussissa kysyin kuskilta voisiko hän vinkata kun on mun aika hypätä pois (en siis tiennyt yhtään minkä näköiselle pysäkille olin matkalla), ja menin istumaan vapaalle paikalle ikkunaa vasten nukkuvan miehen viereen. Kun mun pysäkki sitten tuli se ei kuitenkaan lopulta ollut kuski, vaan se vieruskaveri, joka ei sittenkään kai ollut nukkunut kovin sikeästi, sekä toinen matkustaja bussissa, jotka kertoivat että siinä se oli se mun pysäkki.

Julkisilla liikkuminen näinkin isossa kaupungissa alkaa muuten olemaan jossain määrin mielenkiintoisempaa kuin suomessa. Metron (en vielä ole ehtinyt koittaa) lisäksi löytyy ainakin ”micro”ja eli pieniä busseja, sekä ”colectivo”ja eli taxeja, jotka kulkevat aina saman reitin ja joihin saa hypätä vaikka sisällä olis jo porukkaa. Nämä sitten pysähtyvät paitsi niiden merkityillä pysäkeillä, myös ainakin koko kyseisen korttelin verran mihin vaan. Ja toisaalta eilen illalla sain karvaasti kokea, etteivät toisina hetkinä välttämättä mihinkään. Taisin olla liikkeellä ruuhka-aikaan.

Sillä aamuisella bussimatkallani olin menossa ensimmäiselle luennolleni, joka oli nimeltään ”aikuisten psykoterapia”. Paikan päällä kävi ilmi, että itseasiassa opettelemme hyvinkin syvällisesti psykoanalyysia ja Freudin teorioita koko kurssin ajan. Vaikka suhtautumiseni on aika skeptinen kyseiseen herraan, luulen kuitenkin jatkavani kurssilla, uusia näkökulmiahan tänne tultiin hakemaan. Sitä päämäärää varten löytyykin aika paljon tarjontaa, sillä saan valita todella monen aineen kursseista ihan mitä haluan. Löytyy muun muassa liikunnan laitoksen ”vuorilajien” kurssi, fysiikan ”fysiikka ja huumori” kurssi (wtf?), journalismia, historiaa, sosiaalityötä, musiikkia, lakeja.. Lisäksi yliopiston kautta pääsee tekemään vapaaehtoistyötä monella eri tavalla (halutessaan voi mennä jakamaan ruokaa kodittomille tai kulkukoirille, pitää työpajoja vähäosaisille lapsille, auttaa englannin opettajia pitämään tunteja – jotenkin ironinen kombinaationa, mutta uskon, että noista voi saada paljon jos lähtee mukaan) ja mukaan ilmaisiin (?) liikuntaharrastuksiin.

Joten muusta en valita paitsi siitä, että tietokoneen latausjohto ei sovi pistorasiaan ja akku loppuu aivan juuri, joten en viitsi kirjoittaa pidempään.

Ps. Kämppä yhdeksännestä kerroksesta merinäköalalla, nam! Jääkylmä aamusuihku, ei niin nannaa..

Chao Suomi, Hola Chile!

Muutama tunti koneen lähtöön, tunnelmat ovat suorastaan katossa, sillä jotenkin maagisesti onnistuin jännittämään aiempina päivinä vaan en suinkaan tänään (toistaiseksi)!

Laskeskelin tosin joutuvani istumaan erilaisissa kulkuvälineissä vähän yli yhden vuorokauden ajan, mutta tuleepa testattua istumalihasten kunto. Myös RHCP:n keikka, jonka jätän täpärästi taakseni harmittaa ehkä himpun. Siitä inspiroituneena kuitenkin hyviä lähtötunnelmia tähän tahtiin:

 

Chilessä kuunnellaankin sitten vissiin lähinnä reggaetonia, tässä vertailua varten yksi (luultavasti vähän vanha) hitti: