Despierta! kuvina

Toto la Momposina

Väliaika tanssia. Ihan oikeasti tasokasta sellaista myös.

Nano Stern ja kippis sille, että elämä on suuri lahja (La vida es un gran regalo: http://www.youtube.com/watch?v=VZ3Z6rjjtTU)

Porteilla odottelu-fiiliksiä vielä.

Ruokakin oli hyvää!

Tässä myös vähän fiiliksiä syyskuuhun liittyen, nimittäin pian juhlitaan chilen itsenäisyyspäivää, runsaan viikon verran(!!). Niin että täytyi alkaa jo harjoitella maan kansallistanssia, cuecaa:

 

Siitä lisää sitten seuraavalla kerralla 🙂

Mainokset

Hei vaan pitkästä aikaa!

Kirjoittelen meidän sohvalta käsin, fiiliksissäni kuunnellen lattaripop-laulajia – joita kuuntelin viimeksi lauantaina livenä Despierta!-festivaalissa Santiagossa. Mikä siinä onkin, että aina live-keikan jälkeen seuraa varma fani-kausi? Despierta! tarkoittaa suomeksi Herää! (ajattelin ensin, että kyseessä on uskonnollinen tapahtuma, mutta väärinhän se meni) – konsertin takana oli ajatus suvaitsevaisuuden ja vastuuntunnon herättämisestä ihmisissä. Varsinaisten artistien välillä oli teemaan sopivia esityksiä, kuten tangoa pyörätuolista käsin, modernia tanssia hyvin erinäköisten, -kokoisten ja – tyylisten ihmisten esittämänä, ulkona useita standeja esim. lasten oikeuksista tai erilaisista seksuaalisista suuntautumisista, sekä artistien joukossa poppoo nimeltä Leon Gieco y Mundo Alas, johon kuului useita kehitys- tai muulla tavoin vammaisia esiintyjiä.

Kaikki (paitsi yksi, mutta mitä pienistä) bändit olivat ehdottomasti tutustumisen arvoisia, mutta kunnon fiesta alkoi kyllä vasta viimeisen kohdalla. Jostain syystä järjestäjät olivat tehneet kakkaiset ”Toto La Momposina”lle (Columbialainen folkclore yhtye, ilmeisesti ei kovin suuri nimi) ja jättäneet sen viimeiseksi noin kahdeksan tuntia kestäneeseen festariin, juuri kahden megahitin perään. Yleisöstä noin 70 prosenttia lähti lätkimään ennen kuin tää viimeinen bändi pääsi lavalle. Siitä innostuneena kuitenkin jäljelle jäänyt yleisö alkoi huutamaan, että avaisivat portit stadionin parhaille pakoille ja onneksi turvamiehet olivat mukavia, joten yön parhaat hetket tanssittiin, hieman sardiinipurkkimaisesti, mutta vip-paikoilla, esimerkiksi tähän rytmiin:

Täällä on muuten tänään sotilasvallankaappauksen vuosipäivä. Vallankaappaus tapahtui siis 11.9.1973, jolloin Augusto Pinochet, armeijan silloinen ylipäällikkö, hyökkäsi armeijoineen presidentin palatsiin. Jälkikäteen sieltä kannettiin ulos mm. syrjäytetyn presidentin Salvador Allenden ruumis, ja siitä alkoivat useat katoamiset, kidutukset ja vastaavat.  Etukäteen mulle on sanottu, että tänään tulee olemaan kaaosta kaupungissa, ja ainakin joitain marsseja onkin tiedossa kai sekä Pinochetistien että vasemmiston kannattajien puolelta. Nyt lähden luennolle, niin että raportoin sitten myöhemmin jos joudun myrskyn keskelle.

Espanjan oppitunti 2:

Un abrazo!= Halaus!

Ps. Ei näkynyt hälyä vallankaappauksen nimissä. MUTTA tänäänhän pelattiin myös jalkapallon MM-kisojen karsinta Chile-Columbia, vieläpä meidän pääkaupungissa Santiagossa. Yritin palata kaupungista kotiin juuri samoihin aikoihin kun peli oli alkamassa, ja jouduin toteamaan, että niin yritti muutama muukin. Ekaan bussiin en mahtunut, tokassa matkustettiin hyvin läheisissä väleissä ja osan matkasta ovi auki, kun kuski ei saanut sitä kiinni ihmisiltä.

Kun pääsin kotiin painuin lyhyille päiväunille, mutta heräsin noin viiden minuutin kuluttua kauheaan huutoon. Ensimmäisenä mietin, että noniin nyt varmaan menee rakennuksen ohi jokin vallankaappausprotestimarssi, sitten ajattelin, että ehkä on maanjäristys käynnissä, mutten jostain syystä tunne sitä. Sitten avasin ikkunan ja kurkistin ulos ja näin, että ihmisiä huuteli ikkunoista ”Goooool!!” ja taputti ja hurrasi. Syy: Chile teki ensimmäisen maalin ottelussa.

Valitettavasti kuitenkin lopputulos oli 3-1 Columbialle…