Bom dia!

Sanoi Maria kun päätti oppia hieman portugalia. Eilen käveltiin yhden USA:laisen kaverin kanssa meidän tanssitunnilta (yliopiston kurssi! opintopisteitä! hauskaa!) pois ja mietittiin, että ei ihan kaikissa kielissä ole sitä hyvää puolta, että ymmärtämällä hyvin sitä kieltä (espanjaa) voit ymmärtää ainakin vähän kolmea muutakin kieltä (portugalia, italiaa, ranskaa?). Nyt kun tämä ajatus ehti muhia päässäni, tulin siihen tulokseen, että hienoa, vielä minä opin portugalia – ja kuulostaan sitten näin ihanalta:

Niin ja siellä tanssikurssilla myö siis opiskellaan Chilen kansallistansseja, joita on useita eri alueilta Chileä ja joita todella tanssitaan nykypäivänäkin. Että mikä se olikaan Suomen kansallistanssi…? Eilisellä tunnilla askelkuvioiden lisäksi opittiin myös tansseihin kuuluvia pukuja. Tässä muutama mielenkiintoisin:

 

Isla de Pascualaiset eli pääsiäissaarelaiset eli Rapa Nui:laiset höyhenpuvut kruunuineen. Rapa Nuin kahdesta perinnetanssista toinen on kuvassa näkyvä Sau Sau, jossa tätä lähemmäksi ei mennä, mutta joka jo on aika flirttaileva. Toinen on Tamuré, jossa esim kuvassa näkyvä liike tehdään miehen käsivarret kaulan ympärillä ja muutenkin kosketuspintaa on paljon enemmän.. ja jota on aiemmin tanssittu keho ainoastaan maalin peitossa. Tanssikurssin kahdellekymmenelle yhdysvaltalaiselle ja mulle (kyllä, olen ainut ei-USA:lainen kurssilla) Tamuré onkin ollut hieman haastava kokemus eläytymisen suhteen.

 

 

Tässä taas pohjoisen Chilen yksi uskonnollinen tanssi, Morenada. Luulen, että ennakkoajatukseni uskonnollisesta tanssista muuttui jonkun verran nähtyäni puvut. Tuo hopeanaamainen kaveri on itse paholainen, joka viekottelee tätä viatonta tyttöstä.  Joka keinuttaa lanteitaan nahkasaappaissaan ja minihameessaan. Tästä voisi varmaan kehittää kiinnostavia kulttuurillisia vertailuja, mutta koska minua vetävät nyt yhdet koemateriaalit, jätän sen kunkin omalle vastuulle.

Viimeisenä vielä muutama kuva arkeologisesta museosta, jossa kävin nuuskimassa La Serenan reissulla:

 

Ihka aito Moai! Kyseinen yksilö on muuten vieraillut myös ranskassa, joten on kai tämä vähintäänkin yhtä hyvä kuin nähdä Moai:ita Pääsiäissaarilla?

Yhdessä vitriinissä oli myös useita puisia mies- ja naishahmoja. Tämä pariskunta kai esittää  optimistista pääsiäissaarelaista näkemystä parisuhteesta?

 

Nämä kaverit olivat varmaan aikoinaan suututtaneet jumalat pahemman kerran – kuvassa todellakin kaksi kutistettua päätä! Meinasi vähän pelottaa, mutta onneksi nämä löydökset ovat Ecuadorista, huh.

 

A gente se ve, tchau, adeus! (kertoo portugalin sanakirja)

Tchaukki!

Rytmikäs viikonloppu

Viikko sitten taisin siis luvata meneväni bikineissä tanssimaan kadulle.. no enkä mennyt, mutta maalasin kuitenkin itseäni Mil Tambores karnevaalin kunniaksi ja on mulla sentään muutama kuva niistä, jotka hyvinkin antoivat koko kroppansa taiteen käyttöön. Täällä me oltiin kaikki:

Itsekin heiluttelen tuon sinipaitaisen vieressä, näettekö? Ehe.. 😉

Juhlan nimi suomennettuna oli Tuhat rumpua – eikä varmaan kauaksi jäänyt. Hypnoottisista rytmeistä sai nauttia tuntikaupalla tuon kuvan ottopäivänä, eli koko ”festarin” lopettajaisissa, jolloin myös kymmenet maalatut kehot sekä monet monet hienosti pukeutuneet ja tanssivat/soittavat ryhmittymät kulkivat Valparaison kaduilla. Itse nautin juhlassa ehkä erityisesti kahdesta asiasta.Ensinnäkin julkinen tila oli todella kaikkien käytössä ja hyvässä tarkoituksessa – vaikkakin myöhemmin yöllä joidenkin piti taas keksiä laitontakin rellestämistä, jolloin maan tapaan taas poliisit saapuivat paikalle kyynelkaasuineen, kypäröineen ja pamppuineen, ja lopettajais katu-iltabileet itseasiassa peruttiin tän kaiken johdosta (virallisesti. Epävirallisesti ne hyvinkin taisivat toteutua.)  Toisekseen ihan kaikki kynnellekykenevät saivat olla osa kulkuetta, itse haluamallaan asteella. Monet ”katsojat” esimerkiksi saapuivat paikalle jonkun rytmisoittimen kanssa, maalasivat jonkun osan ruumistaan, tanssivat, jne. Tämä toi tunnelmaan mahtavasti lisää yhteisöllisyyttä ja rentoutta.

Muun sanottavan hoitakoot kuvat!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muut jutut jätänkin seuraavaan kertaan, nyt kutsuu huominen tentti ja iltapalakin huutelee tuolla keittiössä aivan selvästi.

Ps. Ja minäkin siis olin siellä, jopa kahtena peräkkäisenä päivänä:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja joo, hitsi vie en osaa vieläkään asetella näitä kuvia. Käyttäkää mielikuvitustanne, kiitos!

 

 

 

 

 

Latinoamerica – Calle 13

Kun nyt innostuin niin tässä vielä yksi hyvä biisi ja video:

 

 

ja ainut käännös, jonka löysin:

I am

I am what that they left

I’m all about what that was stolen.

A village hidden on the peak,

My skin is from leather that’s why it stands any weather.

I’m a factory of smoke,

A peasant working hand for your consumption

Cold Front in the middle of summer,

Love in the Time of Cholera, my brother.

The sun that is born and the day that dies,

with the best evenings.

I am developing raw,

a political speech without saliva.

The most beautiful faces I’ve met,

I’m the photograph of a missing person.

I’m the blood in your veins,

I’m a piece of land that is worth it.

I’m a basket with beans,

I’m Maradona against England scoring 2 goals.

I’m what that holds my flag,

the backbone of the planet is my Andes.

I’m what that my father taught me,

Who doesn’t love his fatherland don’t love his mother.

I’m Latin America,

A People without legs but can walk

You can’t buy the wind.

You can’t buy the sun.

You can’t buy the rain.

You can’t buy the heat.

You can’t buy the clouds.

You can’t buy the colors.

You can’t buy my happiness.

You can’t buy my pains.

I have the lakes,

I have the rivers.

I have my teethes for when I smile.

The snow that puts make up on my mountains.

I have the sol that dries me and the rain that wash me *

A desert intoxicated with beautiful drinks of pulque

To sing with the coyotes is all that I need.

I have my lungs breathing clear blue.

The height that suffocates. I’m the teethes that chew the Coca. *

The autumn with its dropping leaves

The lines written under the starry night.

A wineyard filled with grapes.

A sugar cane plantation under the Cuban sun.

I’m the Caribbean Sea watching over the houses,

Doing rituals of holy water.

The wind that combs my hair.

I’m all the saints that hangs from my neck.

The juice of my struggle is not artificial,

Because the fertilizer of my land is natural.

(Kertaus)

You can’t buy the sun.

You can’t buy the rain.

(we are drawing the way, we are walking)

You can’t buy my life.

MY LAND IS NOT FOR SALE.

Working hard but with pride,

Here we share, what’s mine is yours.

These people can’t be drawn with big waves.

And if it collapsed I’ll rebuilt it.

*neither blink when I see you.

So that you’ll remember my surname.

Operation Condor is invading my nest.

I forgive but I’ll never forget!

(we are walking)

The struggle breathes here.

(we are walking)

I sing because it sounds.

Here we are standing.

Long live Latin America.

You can’t buy my life.

Nopea katsaus ennakkoluuloihin

Eilen sattui sellainen tapaus joka saa multa tulemaan höyryä korvista – eikä ollut eka kerta, joten haluan jakaa kokemuksen! Olin brunssilla miespuolisen kaverin kanssa yhdessä kahvilassa. Tarjoilija tuli pyytämään tilausta ja MINÄ tiedustelin mitä kuuluu aamiaismenuuseen. Tarjoilija kääntyi miespuolisen kaverini puoleen ja vastasi hänelle vilkaisematta kertaakaan minua. Vastaukseen kuului usea sinuttelumuoto kuten ”Sinä voit valita haluatko espresson, kahvin vai teen” sekä lopuksi, pelkästään miespuoliseen asiakkaaseen katsoen ”haluatteko te siis aamupalaa?”. No minähän siinä pidättelin höyryjäni ja mietin löytäisinkö kunnioittavaa tapaa todeta, että tässä on k a k s i asiakasta sinulla hyvä tarjoilija edessäsi, vaikka kyllä, toinen on nainen, eikä edes chileläinen.
Joten kaikki vähemmän machistisessa maassa tällä hetkellä oleilevat naiset – nauttikaa!

Ulkomaalaisuudenkin takia pääsee välillä tilanteisiin, joissa vähän kiukuttaa, kuten ne muutamat kerrat kun bussi tai colectivo (= yhteistaxi/ henkilöauto, joka kulkee kuin bussi) kuski on verottanut ulkomaalaislisää tietämättömiltä, tai silloin kun chileläiset miehet kuvittelee, etten ymmärrä heidän kauniita korulauseitaan kadulla (kuten ”5 tonnia tunnilta, eikö?” ja siis Huom. tonni pesoissa on vähän yli euro)… mutta välillä saa onneksi myös nauraa. Psykan laitoksella on jostain syystä kulkenut huhu, että mä olen kotoisin filippiineiltä – sitä olen sitten ajoittain korjaillut. Muutama uusi tuttu on myös olettanut että olen Islantilainen ja yksi totesi kysyvästi ”niin sähän tulet Ukrainasta?” Taidan alkaa kehittämään aina uuden taustan itselleni kerta noikin kaikki olisivat menneet läpi!

Pitkästä aikaa

Hetki on tässä vierähtänyt ilman, että olen blogisivua edes avannut, pahoittelut teille ja ehkä itselleni! Se ehkä kuitenkin tarkoittaa, että sopeutuminen tähän uuteen kotikaupunkiin on aika hyvässä vauhdissa, koska taidan olla kohdannut sellaisen arjen kiireiden ajanjakson. Tuntuu, että olen juossut paljon paikasta toiseen tekemättä kuitenkaan mitään kovin erityistä, joten blogille on ollut vaikea löytää aikaa tai aihetta.

Missä ihmeessä mä nyt sitten olen juossut? Luennoilla toki, välillä olen jopa lukenut tenttiin tai tehnyt läksyjä (tällaisia hommia on siis ollut uskomattoman vähän tähän asti, nyt tahti alkaa kiihtymään), tapaillut tuttavia, potentiaalisia kavereita ja kavereita, käynyt muutamassa tähän asti hankkimassani harrastuksessa (joista yhtä täytyy muuten mainostaa: hyvän II-luokan zumba tunti korttelin päässä kotoa hintaan 1 euro. Mitäs sanotte?!) ja istunut bussissa. Reissaan nimittäin useana päivänä väliä Viña del Mar, Valparaíso, Los Placeres, joista viimeisin eli kotikukkulani on siinä ihan keskellä, virallisesti osa Valpoa. Laskeskelin, että useana päivänä bussissa istumiseen menee helposti sellaset pari tuntia.

Siinä istuskellessani aloin sitten yhtenä päivä miettiä, että vaikka itse olen jo aika tottunut, mutta katukuva täällä on kyllä melkoisen erilainen kun Suomessa. Etenkin Valparaisossa kadut ovat vähän rähnäisempiä, katukoiria on paljon ja seinillä kirjoituksia (usein poliittisia), mutta toisaalta talot on värikkäitä ja useita kauniitakin seinämaalauksia löytyy. Ja monenlaista katuyrittäjyyttä.

Aloin itseasiassa pohtia tätä kun bussi ohitti kadulla juttelevan klovnin. Eli esittävää taidetta löytyy. Liikennevaloissa on usein pieni ryhmä tekemässä jotain temppuja (tänään joku heitteli tulikeppejä) punaisten valojen ajan ja juuri ennen autojen lähtöä käyvät pyytämässä rahaa autojen ikkonoista. Busseihin ja metroon nousee todella usein yksi tai muutama ihminen kitaran tai muun soittimen kanssa laulamaan. Sitten on kojuja vihannes- ja hedelmäkojuista, käsityökojuista, alusvaate- ja sukkakojuista, karkki-, keksi-, sipsi- limsakojuista ties mihin muihin. Ruokaa myydään paljon, esimerkiksi pienissä grilleissä valmistettuja lihavartaita, paikallisia empanadas- piirakoita (super hyvää, suosittelen! http://en.wikipedia.org/wiki/Empanada), paistettuja pähkinöitä, kotona tehtyä sushia, jne. Tämän lisäksi on liikkuvia myyjiä, jotka huutelevat kadulla kauppatavaraansa ja reissaavat bussista toiseen (ilmaiseksi) myyden tuotettaan. Niin ja kerran joku tyyppi seurasi mua yksi ainut sormus kädessään yrittäen houkutella mua ostaamaan sen.

Tänään katukuva myös liikkui – maanjäristyksessä nimittäin! Täällä on kaksi termiä sille, temblor= pieni maanjäristys (”väristys” ?) ja terremoto= iso maanjäristys. Tämän päiväinen oli temblor, kuulemma noin 5.7 Richterin asteikolla. Olin vaatekaupassa yhden chileläisen kaverin kanssa kun kuului outo melu ja sitten minä, kaveri ja myyjä jäätiin kaikki tuijottamaan kaupasta ulos kun paikat alkoi liikkua, ikäänkuin kaupan ulkopuolisesta näkymästä voitaisiin jotenkin todeta, loppuisiko liike pian tai vahvistuisiko se vaaralliseksi. No se loppui sitten, eikä mitään tippunut edes. Mutta ehdottomasti mielenkiintoinen kokemus.

Niin ja tänä viikonloppuna katukuvaan saadaan oikein erityisesti musiikkia ja värejä, koska perjantaista sunnuntaihin juhlitaan Mil Tambores- festivaalia (”tuhat rumpua”). En ole varma onko kuvani tapahtumasta vielä kovin hyvä, mutta ainakin tulee olemaan paljon katukulkueita, joissa on sambaa ja maalattuja ruumiita. Suunnittelemme tässä toisen kämppikseni kanssa juuri, että mistä saisi ostettua maaleja, nimittäin maalattuihin kehoihin saa liittyä kuka vaan. Ja totesimme aiempien vuosien kuvien perusteella, että kyllä, osa porukasta on bikinien ala- JA yläosa päällään, huh, hieman pohtisin tätä ideaa pidempään jos olisi suurempi sosiaalinen paine mennä yläosattomissa…

 

Siitä sitten ensi kerralla, luulen!

Chao vaan, lähden tästä pohtimaan laukku- ja kenkäratkaisua huomiselle – sain kutsun yksiin valmistujaisiin!

 

PS.! Muutama hetki sitten käytiin porukalla telttailemassa yhden vuoren (lähes 2000 metriä – vuori?) juurella ja kiipeämässä vuorta ylös (vuorTA, koska henk koht jäin hitaimpaan ryhmään ja sitä mukaa sattui niin nolosti etten koskaan noussut huipulle asti.. Mutta silti ylpeänä kerron, että viitisen kilometriä tiukkaa nousua tuli nautittua!). Valitettavasti päivä sattui olemaan todella pilvinen, joten kuvamateriaali maisemien osalta jäi vähän heikoksi. Mutta nykyisenä ison kaupungin tyttönä ihastuin luontoon:

 

 

 

Vielä kaikille eläinystäville kuva toisesta vuoren matkaajasta, kanahämähäkistä (tai en tiedä onko tuo sen suomenkielinen nimi. Kuulemma ei ole vaarallinen. Siitä innostuneena joku toinen turisti otti sen käteensä – itse lähdin luikkimaan tapauksen nähtyäni.)