Lähestulkoon natiivi

Tulin juuri hetki sitten takaisin lukukauden lopettajaisjuhlasta, joka järjestettiin ennen kaikkea vaihtareita varten. Juttu koostui muutamista puheista, maakohtaisista standeista ruokanäytteineen ja tanssiesityksestä. Puheita en pitänyt tai standia ehtinyt valmistella, mutta chileläisten perinnetanssien kurssilta ponnistin lavalle bailaamaan muiden gringojen kanssa. (Gringo= nimitys USA:laisille, joka kuitenkin usein laajentuu koskemaan ketä tahansa vaaleahipiäistä tai muuten eurooppalaisen/pohjoisamerikkalaisen oloista)

Täältä voi katsoa tallennuksen tapahtuneesta: http://new.livestream.com/dgvm/diainternacional/videos/6575761 , meidän osuus alkaa jossain 30 minuutin kohdalla. Hieman tuskan hikeä tuotti kun meidän piti chilen kansallistanssin, cuecan eli tuon viimeisemmän, kohdalla pyytää yleisöstä tanssipartneri ja chileläisen parini kanssa ymmärsin yhtäkkiä, että chileläiset todella tanssivat sitä paaaljon ja osaavat varioida huomattavasti enemmän kuin minä. Siitä huolimatta ylpeä tästä! Cueca muuten perustuu mielikuvaan kanan ja kukon soidintanssista, jossa kukko liehittelee kanaa ja lopulta onnistuu yrityksessään.

Tähän suoritukseen kävin toki valmistautumassa henkisesti viikonloppuna syrjäisellä rannalla nimeltä Las Docas – a.k.a. paratiisi stressaantuneelle mielelle. Kuvia en valitettavasti pysty vielä laittamaan, koska unohdin oman kamerani ja muiden kameroiden kuvat ovat toistaiseksi matkalla. Mutta voin kertoa, että ranta oli todella kaunis lahdelma, jota ympäröivät vehreät kukkulat ja paljon luontoa. Iltaa vietimme luolan suuaukolla nuotiotulen ääressä sekä katsellen uskomatonta tähtitaivasta (kai se on kaikkialla yhtä uskomaton kun menet tarpeeksi kauas kaupungin valoista) ja aamulla heräsin meren tasaiseen kuohunaan nukuttuani yllättäen todella hyvin telttaoloista huolimatta. Kuitenkin otettuani aamukasteen meressä, en voinut muuta kuin herätä, sillä mikään ei ole täydellistä, eikä Chileläinen merivesi lähelläkään lämmintä.

Näihin sanoihin chaukki ja terveisiä nimimerkillä tj 2 viikkoa koulua!

Taisin joskus aiemmin mainita, että kuljen täällä aika paljon eri välejä bussilla päivittäin. Haluaisin nyt vähän valottaa millaisia seikkailuja se oikeastaan tarkoittaa.

Kun olin pieni, leikin välillä Tampereen busseissa sellaista peliä kuin ”katsokaa, pysyn pystyssä ilman käsiä!” ja olin ylpeä itsestäni. Tultuani Valparaísoon pelin nimeksi muuttui ”katsokaa, pysyn pystyssä!”. Lisäpisteitä saa jos pystyy olemaan koukistamatta polvia, tai irrottamaan jommankumman käden kouristuksenomaisen pihtiotteen kaikesta mahdollisesta. Ja kyllä on syytä olla ylpeä itsestään.

Bussi- eli microkuskit (microiksi kutsutaan pienikokoisia lyhyenmatkanbusseja, busseiksi vain pitkienmatkojen busseja) pelaavat taas ihan omaa peliään, etenkin pitkillä suorilla. Sen nimi on kai Formula 1, vai miten se meni? Koska poliisit eivät ole mukana tässä pelissä, erittäin monessa microssa on rikkinäinen nopeusmittari (jos satut seisomaan vieressä voit nähdä että kappas, tuntuupa 40km/h nopealta.. ja huomata sitten, että 40km/h mennään myös pysäkillä seistessä), ja kerran uutisiin pääsi jopa yksi sopivaan nopeuteen maalattu mittari. Pelin henkeen kuuluu, että koska aikaa ei ole hukattavaksi ei kannata turhaan jarrutella kuin vasta muutama metri ennen pysäkkiä. Lisäksi pysäkkejä ei ole vain merkatut pysäkit vaan pysäkki on kirjaimellisesti siellä missä pysähdytään, eli missä näkyy maksavia asiakkaita, tai potentiaalisia maksavia asiakkaita. Näitä maksavia asiakkaita sitten tungetaan/tungeutuu microon sillain sopivasti, että kunhan ovi menee jotenkin kiinni. Mitä nyt joskus ei, ja joku saa roikkua puoliksi ulkona. Nämä yksityiskohdat taas tuo erityisiä lisähaasteita mun henkilökohtaiseen peliini, ymmärtänette.

Niin että ei tule ainakaan tylsää niiden ainaisten bussimatkojen aikana 🙂

Jätän tällä kertaa kirjoituksen lyhyeen, koska ollaan täällä keskellä lukukauden lopettamista, eli kauheassa koe- ja läksyrytäkässä, ja koska en kuitenkaan suostu linnottautumaan kotiin niiden pariin. Illalla aion vielä ehtiä peñaan (peña= jonkunlainen kansanjuhlaperinne, jossa livemusiikkia, ruokaa ja juomaa), joka järjestetään yhden laittomasti pidätetyn opiskelijan tueksi. Se onkin sitten ihan oma stoorinsa, että millaisia pelejä täällä pelataan poliisien ja mm. opiskelijoiden välillä ja kuka mahtaa milloinkin olla oikeassa. Valitettavasti suuri osa uutisia, joita kuulee kertovat tavoista, joilla auktoriteettiaseman omaavat tallovat tavallisia kansalaisia. Esimerkiksi yhden kurssikaverini setä oltiin mukiloitu poliisin toimesta yllättäen ja ilman syytä. Nyt perhe etsii kuumeisesti mahdollisia tallennuksia tapahtuneesta, koska muuten on suuri pelko siitä, mistä tätä setää saatetaan syyttää. Myös paljon on puhetta niin sanotusta Hinzpeter-laista, joka tuli juuri voimaan. Laki käytännössä mahdollistaa kaikkien mahdollisten mielenosoitusten kieltämisen ja hajoittamisen, ja koska se on hyvin moniselitteisesti kirjoitettu herättää muutenkin huolestusta mahdollisten väärinkäyttöjen suhteen. (tässä jonkunlainen linkki aiheesta, mikäli kiinnostaa: http://globalvoicesonline.org/2012/07/03/chile-looming-anti-protest-law-sparks-concern/)

Lopuksi vielä kuva tai kaksi Mendozasta, Argentiinasta, jonne matkasimme kämppikseni kanssa yöbussilla Andien yli viikonloppureissulle:

Viininmaistajaiset! Aurinkoa riitti, kyseisellä hetkellä yritän päättää haluanko auringonpistoksen vai hirveän hien huivin alle.

Ihana Plaza Italia, yksi monista monista aukioista, joita näkyy niin Chilessä kuin Argentiinassa.

Toinen aukio! Noin kahden korttelin päässä ensimmäisestä.

Lopuksi lopuksi vielä. Täällä on muodissa tai ainakin kovasti soitossa sellainen musiikkityyli kuin bachata. Ymmärtääkseni kaksi tärkeintä juttua siinä on rytmi ja sensuellisti henkivä herkkä miesääni. Tässä esimerkki:

http://www.youtube.com/watch?v=foyH-TEs9D0&feature=player_detailpage

On ne jotkut bachatat silti oikeasti ihan kivoja kuunnella 😉